Tarinalla vahvaksi!

Kirjallisuusterapian menetelmät ovat terapiakäytön lisäksi oivallisia työkaluja luovaan työskentelyyn äidinkielen tunneilla. Monikulttuurisessa ja –arvoisessa koulussa tarvitaan uusia välineitä oppimisen vauhdittamisean. Moni lapsi kaipaa kipeästi voimaannuttavia oppimisen polkuja ja tilaisuuksia kokea oppimisen iloa. En ole itse käyttänyt kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä opettajan työssä mutta olen osallistunut kirjallisuusterapeuttiselle elämänkaarikirjoittamisen kurssille. Sen anti oli pysäyttävä.

Tarina tukee lasta, Opas lasten ja nuorten kirjallisuusterapiaan 2, on Silja Mäen ja Pirkko Arvolan (2009) toimittama kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä koulussa soveltava teos. Tekijöiden mukaan kirjallisuusterapeuttiset menetelmät tukevat opetusta. Niiden avulla lapsilla on mahdollisuus työstää oppimista estäviä jännitteitä.

Yhteiskunnallisten haasteiden puristuksessa koululla on entistä vähemmän resursseja oppilaiden hyvinvoinnista huolehtimiseen. Yksittäisellä opettajalla onkin yhä suurempi vastuu oppilaiden kehityksestä ja hyvinvoinnista. Kirjallisuusterapeuttiset menetelmät tarjoavat kaivattuja, ennaltaehkäiseviä keinoja vastata näihin haasteisiin.

Ensimmäisessä osassa teos esittelee kirjallisuusterapian teoriaa sekä satujen ja myyttien taustaa. Toinen osa on opettajalle hyödyllisin. Se esittelee tarinoiden ja kirjallisuusterapeuttisten menetelmien käyttöä päiväkodissa ja koulussa. Kolmas osa johdattaa lukijan draaman, tarinateatterin ja sanataiteen käyttämiseen terapeuttisesti.

Suosittelen artikkeleita Satu auttaa oppimaan erityisluokassa (Silja Mäki) sekä Tunnekieli tutuksi äidinkielen tunnilla (Sirpa-Maija Harjunkoski). Mäen artikkelissa sovelletaan kirjallisuusterapian keinoja alkuopetuksen monimuotoluokassa mutta opit voi soveltaa ylemmille luokille niin yleis- kuin erityisopetuksessa aina yläkouluun saakka.

Mäen mukaan sadutus on yksi kirjallisuusterapian työkalu, jolla saadaan lapsen ääni kuuluviin. Sadutus toimii kaikenlaisten kirjallisuusterapeuttisten harjoitusten apuvälineenä silloin, kun lapsi ei pysty itse kirjoittamaan sanottavaansa. Sadutus antaa äänen aralle ja kielihäiriöiselle sekä levottomalle oppilaalle. Sen avulla kehittyvät sekä kuuntelu- että muistitaidot.

Harjunkoski taas korostaa kirjallisuusterapian mahdollisuuksia tunnetaitojen kehittämisessä. ”Luokasta pyritään luomaan kirjoittamaan rohkaiseva kirjailijayhteisö. Huolehditaan siitä, että jokaisella kirjoittajalla on tekstilleen lukija ja jokainen saa innostavaa ja kannustavaa palautetta.”

Myös opettaja saa kirjallisuusterapeuttisten menetelmien avulla uutta syvyyttä työhönsä. Menetelmä auttaa opettajaa saamaan kosketuksen omaan tunnemaailmaan ja luovuuteen. Harjunkoski on enemmän kuin oikeassa korostaessaan, että onnistuminen kuuluu kaikille. Heikko oppilas ei saa koulussa riittävästi onnistumisen kokemuksia, mitkä ovat tärkeitä itsetunnolle.

Luovat menetelmät tuottavat kaikille oppilaille iloa ja mahdollisuuksia kokea onnistumista. Kirjallisuusterapeuttiset menetelmät edistävätkin oppimista ja hyvinvointia kokonaisvaltaisesti.

Paula