perjantai 8. huhtikuuta 2016

Maailman saduilla hyvää mieltä luokkaan TOIMINNALLISESTI




 Maailman saduilla hyvää  mieltä luokkaan  TOIMINNALLISESTI


Sadutus, draama, tarinasävellys

  Kirjassa opastetaan ensin näiden työskentelymuotojen käyttöä.

       Työvaiheet käydään perusteellisesti läpi.
            Nämä tekevät kirjasta helppokäyttöisen.
                   Kirjaa voi käyttää isoihin tai pieniin projekteihin.     
        Yksittäisiä tehtäviä voi käyttää sellaisenaan.


                        Tämä kirja koostuu tarinoista. 
                   Tarinoiden avulla on luokassa helppo käsitellä 
                                     joskus vaikeitakin asioita kirjan tehtävien keinoin.
     
Kirjan tarinat ovat eri puolilta maailmaa.

     Jokaisen kappaleen yhteydessä on myös kerrottu 
         kyseisestä maasta pähkinänkuoressa.


          Kappale sisältää myös  soveltuvan musiikkivinkin!


  Kirja on jaettu 7 osaan, joissa kussakin käsitellään eri tunnetta. Tarinan tunneteeman   rakkaus, ahdistus, pelko, myötätunto, viha, häpeä ja pettymys  lisäksi sisältyy jokaiseen kappaleeseen tehtäviä, joissa harjoitellaan  erilaisia elämäntaitoja, toisten huomioon ottaminen esimerkiksi.
                                           


  Käyttökokemukseni kirjasta:

Luokallani oli pienoisena ongelmana se, että oppilaat eivät kuunnelleet toisiansa. Valitsin kirjasta kappaleen, jonka teemat olivat pelko ja varoittelu, mutta tehtävien joukossa oli juuri tälle ryhmälle oivallinen tehtävä, jossa merkistä koko kaikkien tuli hiljentyä kuuntelemaan vuorossa olevaa ryhmää. Seuraavana päivänä riitti sama merkki kertomaan ryhmälle, että heidän tuli keskittyä kuuntelemaan, mitä joku muu sillä hetkellä sanoo.    Virpi R

                                                          

1 kommentti:

  1. Ihana tuo oma kokemus! Hieno, että teos on päässyt heti käyttöön. Itselläni teos on ollut jo käytössä ja olit hauskasti nostanut esille hiukan erilaisia asioita kuin itse olin kiinnittänyt huomiota. Kiitos! Blogimerkinnässsä aika monta havainnollistamiskeinoa :)

    VastaaPoista