torstai 24. maaliskuuta 2016

Ylös, ulos ja leikkimään!



Henna Tampio ja Matti Tampio: ULOS OPPIMAAN! Sata ideaa ulko-opetukseen. PS-Kustannus.

”Kunpa olisi opas, jossa olisi valmiina hyvin suunniteltu ulko-opetuskokonaisuus pidettäväksi vaikka jokaisella kouluviikolla!”

Ulos oppimaan tarjoaa 38 valmista tuntisuunnitelmaa ulkona oppimiseen, yhden suunnitelman kouluvuoden jokaiselle viikolle. Jokainen tuntisuunnitelma on 1-2 oppitunnin pituinen, mutta erillisiä harjoitteita voi käyttää tunnin piristyksenä koska vain. Tuntisuunnitelmat on jaettu äidinkielen, matematiikan, kaikkien aineiden ja teemojen (esim. juhlapäivien) mukaan. Esimerkkinä oppitunnista voisi antaa sanaluokkatunnin, jonka aikana oppilaat leikkivät rastaita ja revoja, hyppivät sanaruudukkoa ja pelaavat sanaluokkapalloa. Kirja antaa hyvän kuvan eteen tulevista vastoinkäymisistä, loskakeleistä ja motivaatio-ongelmista, mutta kannustaa kuitenkin ulkoilemaan oppilaiden kanssa.

Monia harjoituksia voi käyttää soveltaen matematiikan tai kielten tunneilla ja lähes kaikki harjoitteet toimivat myös luokan yhteistyöharjoituksina. Tunti ulkoilmassa paukkuvasta pakkasessa oppilaiden kanssa kehittää ihmeellisesti, paitsi sanaluokkien osaamista, myös ryhmähenkeä! Kirjoittajat rohkaisevatkin lukijoita soveltamaan ja muokkaamaan harjoituksia omaan luokkaansa ja opetukseensa sopiviksi. Vaikka hyvin suunniteltu tunti onkin jokaisen opettajan tavoite, antavat kirjoittajat vielä yhden hyvän neuvon: ”Anna aikaa ihmettelylle. Anna hetken viedä mennessään.”


LV 

1 kommentti:

  1. Tarpeellinen teos monella tapaa. Hyvä esittely. Erityisesti lainaukset ovat kivoja ja havainnollisia.

    VastaaPoista