Saisiko olla runojuna, proosabussi vai draamapyörä?
Arja ja Emma Puikkonen:
Käsikirja mielikuvituksen matkaajille. Kirjoittamisen seikkailuopas. Kirjapaja
2015.
”Osatakseen kirjoittaa ei
tarvitse olla hyvä oppilas. On olemassa kirjailijoita, joilla on lukihäiriö, ja
kirjailijoita, jotka eivät koskaan opi pilkkusääntöjä. Kirjoittamisessa saa
olla rosoa ja särmää, eikä kirjoittajan tarvitse välttämättä olla hyvä
matikassa tai äidinkielessä. Tarinan keksiminen tai silkka ilo siitä, että
kirjoittaa mitä huvittaa, on tärkeämpää kuin kumi, oikeinkirjoitus tai
pilkkusäännöt.”
Todella innostava ja
kannustava kirja kirjoittamisen pariin! Haluan heti päästä kokeilemaan tätä. Tässä
kirjassa pääosassa on mielikuvitus ja sen esiin tuominen jokaisen piilevistä
sopukoista. Kirjassa tarkastellaan asioita uudesta näkökulmasta ja haetaan
ideoita ja virikkeita kirjoittamiseen lähiympäristöstä. Hauskojen opastusten avulla tutustutaan
mm. runojen, proosan, dialogin, sarjakuvan ja draaman kirjoittamiseen.
Mietitään mitä on juoni, aihe, rytmi tai kertoja. Aiheita siivittävät monien
eri kirjailijoiden kokemukset kirjoittamisesta ja ajatukset omasta
kirjoittamisestaan. Kirjassa on runsaasti erilaisia tehtäviä, jotka innostavat
kirjoittamaan, oikeasta elämästä tai keksitystä. Kirja on kirjoitettu niin,
että lukutaitoinen lapsi pystyy sitä itsekin käyttämään kirjoittamisen oppaana,
mutta se sopii mainiosti opettajan apuvälineeksi.
KJ
Hyvä otsikko ja innostava esittely! Tähän täytyy tutustua. Samoilla tekijöillä taitaa olla muitakin kirjoittamisen oppaita ja myös proosaa.
VastaaPoista